Cajamarca

Kahvin tarina – Cajamarca

Perussa on vuosisatojen ajan viljeltyä laadukasta kahvia, mutta vaikeakulkuisen maastonsa vuoksi Peru on ollut pitkään hieman eristäytynyt niin sanotusta erikoiskahviskenestä.

Cajamarcan alueen pienviljelijöiden tuottamassa kahvissa maistuu tumma suklaa, pähkinäisyys ja toffeemainen makeus. Kahvi on tasapainoinen ja eikä paahteisuus tuota savuisia aromeita. Kahvi on kasvanut 1650–1800 metrin korkeudella Pohjois-Andien vuoristossa.

Perun kahvihistoria kietoutuu yllättäen lintujen kakan ympärille. Aloitetaan kaukaa. Perussa on viljelty kahvia jo 1700-luvulla, mutta kaupallinen kahvinviljely alkoi vasta 1900-luvulla. Britit hallitsivat perulaista kahvinviljelyä pitkin 1800-luvun loppua ja 1900-luvun alkuvuosikymmeniä, mikä voi kuulostaa oudolta, mutta siihen on looginen selitys.

Perun valloittivat aikanaan espanjalaiset, mutta Peru vapautui valloittajien ikeestä vuonna 1821. Vuosikymmenet riitaisten naapurivaltioiden kanssa johtivat siihen, että maa oli jatkuvasti rahan tarpeessa. Sitä saatiin muun muassa Iso-Britanniasta.

Iso-Britannia oli tuohon aikaan maailmanmahti, joka hankki kahvia eri puolilta subtrooppista kahvintuottajavyöhykettä ympäri maailman ja myi sitä Euroopassa. Iso-Britannia myös lainasi rahaa Perulle. Lainojen ohella Peru toimitti normaalien kauppasuhteiden ansiosta Iso-Britannialle kanankakkaa ja lopulta antoi myös maata.

Suomalaisittain kanankakkaa saatiin siis guanojen, eli paikallisten lintujen ulosteesta. Se sisältää runsaasti fosforia ja typpeä. Sitä laivattiin lannoitteena parhaina vuosina jopa 300 tonnia Perusta Iso-Britanniaan pääasiassa nauriiden viljelyä varten.

Perun kriisit jatkuivat 1800-luvulla vuosikymmenestä toiseen, kun Perun hallinto vihoitteli naapurimaiden kanssa – ja toisinpäin. Valtio oli jatkuvasta sodankäynnistä köyhtynyt eikä valtion kassa riittänyt kattamaan kaikkia velkoja. Niinpä eräiden erääntyneiden velkojen korvauksena Peru joutui luopumaan kahdesta miljoonasta hehtaarista maataan Iso-Britannian hyväksi. Koska maaomistuksista oli hyvä saada jotain tuottoa, ryhtyivät brittiläiset viljelemään kahvia. Käytännössä perulaiset viljelivät ja britit ottivat tuoton.

Maailmansodat muuttivat voimasuhteita: sotaa käyvällä Iso-Britannialla alkoi olla käyttöä käteiselle, joten lopulta Peru osti maansa takaisin. Kahviplantaasitoiminta lakkasi ja maat jakautuivat tuhansien pienviljelijöiden kesken. Samalla katosivat myös suorat markkinat Eurooppaan, ja Peru joutui ikään kuin aloittamaan kahvintuotannon uudelleen ilman valtiollista myynninedistäjää.

Tätä kehitystä olemme nyt seuraamassa viimeisiltä osin: viime vuosikymmeniä Perussa on toiminut paljon järjestöjä ja Peru on nykyisin yksi isoimmista luomu- ja Reilu kauppa -sertifioitua kahvia tuottavista kahvimaista, vaikkakin laatu on edelleen ollut kohtuullisen vaihtelevaa.

Peru on iso maa, jossa etäisyydet ovat pitkiä. Lisäksi maasta puuttuu ikään kuin liitto, joka tarjoaisi resursseja viljelyn kehittämiseen siinä missä pidemmälle kehittyneissä kahvintuottajamaissa, kuten Brasiliassa ja Kolumbiassa.

Vaikka kahvi on itsessään jo hyvää, eivät pitkät välimatkat ja yhteistyön ja koulutuksen puute varsinaisesti auta viljelijöitä tunnistamaan kahviensa potentiaalia. Samaan tapaan kuin kaikessa tuotannossa, tuote voi olla todella hyvää, mutta jos sille ei ole ostajia tiedossa, ei mitään tuotetta saada ihmisten tietoisuuteen.

Viime vuosina taas erikoiskahviin erikoistuneet kahvinvälittäjät ovat lähteneet kehittämään yhteistyötä paikallisten viljelijöiden kanssa, ja tämän työn tuloksena pääsemme nauttimaan myös Cajamarcasta, tunnettuna myös valikoimamme Retkikahvina.